Prosero Digital Access lanseeraa Digital Låssmed® -palvelun Norjassa
Digital Låssmed käynnistyi Tukholmassa vuonna 2014 ja se lanseerattiin muualle Ruotsiin vuonna 2020. Näimme tuolloin tarpeen varmistaa digitaalisten lukitusjärjestelmien suunnittelun, toimituksen ja erityisesti hallinnoinnin laatu. Nyt olemme julkistaneet Digital Låssmed® – konseptin myös Norjassa.
Digitaalisessa lukitustekniikassa on monia etuja. Se yksinkertaistaa kiinteistönomistajien ja isännöitsijöiden arkea monin tavoin. Se säästää aikaa, lisää turvallisuutta ja parantaa lukitusjärjestelmän hallintaa ja on myös ympäristö-ystävällisempää ja kustannustehokkaampaa.
Tämä edellyttää kuitenkin, että toimittajalla on tiettyä kompetenssia. Digital Låssmed® lanseerattiin, jotta voisimme toimia laatuvarmistettujen työmenetelmien mukaisesti, jotka perustuvat todennettuun, Pohjoismaiden johtavan turvallisuusyrityksen kokemukseen. Tavoitteena on pystyä antamaan parasta mahdollista palvelua digitaalisen lukitustekniikan ja isännöinnin alalla, ja että asiakas voisi siten tuntea olonsa täysin turvalliseksi.
Digital Låssmed® -järjestelmän lanseeraaminen Norjassa tuo mukanaan monia etuja. Ennen kaikkea prosessit ovat laatuvarmistettuja kaikessa digitaalisen lukitustekniikan suunnittelusta isännöintiin. Lisäksi se yksinkertaistaa sekä asukkaiden että kiinteistön omistajan arkea. Asukas voi esimerkiksi ostaa avaimen itse ilman että hänen tarvitsee tehdä tilausta ja mennä lukkosepän liikkeeseen. Kaikki tehdään suoraan verkossa lukitusportaalissamme. Digitaalinen lukitusportaali tarjoaa myös kiinteistönomistajille lukitusympäristön täyden hallinnan ja läpinäkyvyyden. Lukitusportaalissa on koottuina kaikki kiinteistöasiakirjat, siinä on täysi tapaushistorian ja avainten vastaanoton seuranta ja siellä voi itse suunnitella uusia avaimia ja suorittaa kiinteistönhoitoa. Lukitusportaali on käytössä myös edistyksellisenä sovelluksena, jonka avulla kaikki tehtävät voi hoitaa suoraan matkapuhelimesta. Digital Låssmed® -ohjelman lanseerauksen yhteydessä Norjassa on julkaistu lukitusportaalin sekä verkko- että sovellusversio sekä Digitaalisen Lukkosepän verkkosivusto aivan äskettäin norjaksi.
Andreas Setting, Prosero Security Groupin Norjan maajohtaja, sanoo: ”Olemme iloisia, että meidän ensimmäiset norjalaiset yrityksemme on sertifioitu digitaalisiksi lukkosepiksi, jotka voivat auttaa asiakkaitaan matkalla kohti digitaalista lukitustekniikkaa. Asiakkaidemme mielestä lukitusportaali on älykäs ja yksinkertainen ja tuntuu hyvin hoidetulta Digital Låssmed -konseptissa.”
Nämä neljä norjalaista konserniin kuuluvaa yritystä, jotka ovat jo saaneet koulutusta ja ovat sertifioituja digitaalisia lukkoseppiä, ovat Aker Lås og Nøkkel AS, Romerike Låsservice AS, Hemer Lås & Dørtelefon AS ja Asker Lås AS.
Truls Palm Iversen, Hemer Lås & Dørtelefon AS:n toimitusjohtaja, sanoo: ”Olemme iloisia voidessamme nyt olla sertifioituja Digitaalisia Lukkoseppiä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme yksinkertaisempaa digitaalista arkea avainten käytössä.”
Arne Jakob Sinnerud, Romerike Låsservice AS:n toimitusjohtaja lisää: ”Meille on suuri ilo, että voimme vihdoin esitellä Romerike Låsservicen Digital Låssmed -laatuleimallisena, sertifioituna digitaalisena lukkoseppänä. Odotamme innolla saavamme esitellä uuden lukitusportaalimme ja nostaa asiakaskokemusta uudelle tasolle.”
Prosero on Pohjoismaiden johtava teknisen turvallisuuden toimittaja, jolla on laaja kokemus alalta ja vahva paikallinen edustus 99 paikkakunnalla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa
Prosero koostuu paikallisesti johtavista teknisen turva-alan toimijoista, joissa yhdistyvät pienempien yritysten läheisyys ja nopeus sekä suuren turvallisuuskonsernin turvallisuus ja digitaalinen osaaminen. Prosero tarjoaa asiantuntemusta ja toimittaa jokaiselle asiakkaalle ja sovellukselle räätälöityä, johtavaa tietoturvateknologiaa. Palvelupakettiin kuuluu neuvonta, integrointi, käyttö, ylläpito, huolto ja hälytysten valvonta, kulunvalvontajärjestelmät, kamerajärjestelmät, lukot ja paloturvallisuus. Prosero sijaitsee 53 paikkakunnalla Ruotsissa, 27 paikkakunnalla Norjassa, 6 toimipisteessä Tanskassa ja 13 toimipisteessä Suomessa. Kokonaismyynti on yli 200 miljoonaa euroa.
Yhteystiedot:
John Stenman
Brand Manager Digital Låssmed®, Prosero Digital Access / Part of Prosero
john.stenman@prosero.com
+46 793 400 830
Andreas Setting
Prosero Security Group, Norjan maajohtaja
andreas.setting@prosero.com
+47 920 71 999